2009 MAALISKUU

    Maaliskuu alkoi kauniin aurinkoisena. Kaupunki on melko kuiva, siellä täällä on vielä jonkun verran lunta, ainoastaan maasta
    nouseva pöly teki kaupunki-ilman utuiseksi. Lämpötila oli muutaman asteen plussa puolella. Iltaisin ja öisin vielä muutaman
    asteen verran miinuksella. Tänään maanantaina ennusteessa asteet saattavat nousta kymmeneen asteeseen. Mukava näin, sillä
    pari viime viikkoa ovat olleet harmaat ja sumuiset.

   

    Lento Suomeen viettämääm talvilomaa oli perjantaina 6pv. Lensimme tälläkin kertaa Prahan kautta Helsinkiin. Prahan kentällä
    ei ole tunkua, käytävät ammottavat tyhjyyttään. Lauantaina kävimme Turussa onnittelemassa pikku-Caroa. Emme olleet
    kertoneet Sannalle, että olemme sinne menossa ja eihän Sanna tietenkään ollut kotona vaan oli lähtenyt kaverinsa kanssa
    ostoksille. Tanja oli jätetty lapsenvahdiksi. Parisen tuntia odottelimme ja keitimme pannullisen kahvia siinä toivossa, että
    kahvintuoksu leijailee Sannan nenään, sillä emme viitsineet soittaa, että odottelemme, vaan halusimme pitää yllätyksen loppuun
    asti.

    Sunnuntaina oli todella kaunis aurinkoinen sää. Lumi suli silmissä. mutta maanatai aamusta lähtien lunta satoi todella paljon.
    Uutta lunta tuli päivän aikana, että hankaloitti liikenteen. Päätiet olivat liukkaita ja epätasaisia, sillä aurakalusto ei kerennyt
    auraamaan teitä samassa tahdissa lumipyryn kanssa.

    Tiistai-iltana kokoonnuimme ystäviemme kanssa Hotelli Linneaan 25.hääpäiväillalliselle. Yövyimme oikein hotellin sviitissä.

    Torstaina lähdimme käymään Helsingissä. Kävimme Jumbo-ostoskeskuksessa lentokentän läheisyydessä. Ostettavaa ei löytynyt,
    sillä hinnat ovat taivaissa, vaikka alennusmyynti olikin menossa. Uskomatonta kuinka hinnat ovat nousseet eurojen myötä,
    edelleen meistä tuntuu, että numerot ovat samat, valuutta vain vaihtunut. Helsingistä matkasimme uutta moottoritietä ajaen
    kohti Turkua. Haimme Carolinan viikonlopuksi hoitoon. Neiti oli heti valmis lähtemään matkaa, totesi vain, että äiti jää kotiin.

    Loppuviikko ja viikonloppu menivät todella mahtavasti. Caro on yhtä aurinkoa ja meillä oli todella hauskaa. Sunnuntaina oli
    palautuspäivä ja oli haikeata jättää neiti Turkuun. Turusta ajoimme vielä Tampereelle, jonne veimme Tanjan. Näin tuli
    kiertomatka tehtyä ja olimme Riksussa myöhään illalla. Sunnuntai päivä oli jälleen aurinkoinen ja isot tiet olivat mukavan kuivia.

    Maanantaina olikin sitten aika jälleen pakata matkalaukut ja lentää Almatyyn. Almatyssa satoi vettä. Lumet olivat sulaneet viikon
    aikana.
   

    19.03.2009
    Eilen ja yölläkin satoi vetta kaatamalla, tämä aamuna maa oli valkoinen. Nopea oli säävaihtelu. 

    20.03.2009
    Lunta satoi eilisen päivän aikana lähes 20 cm, joten lumitöitäkin sai tehdä pari kertaa päivän aikana.
    Iltaa kohden pakkanen kiristyi ja tänä aamuna oli vajaat -8 astetta. No kyllähän tätä lumista maisemaa katselee mielummin
    kuin likaista ja roskaista maastoa. Nopesti lukemat mittarissa kohoavat päivän  mittaa, kymmenen aikoihin oli jo lukemat
    lähellä nollaa.

    Eilinen venäjän tunti tuotti tuskaa meille molemmille. Kuinka voikaan reilussa viikossa kovalevy tyhjentyä. No opettaja kyseli ja
    kyseli niin alkoihan pikkuhiljaa asiat palautua mieliin. Sanoja ja sanoja vaan pitää päntätä lisää.

    23.03.2009
    Vapaapäivä, sillä täällä juhlittiin Nauryz-kevätpäiväntasausjuhlaa. Juhlaan liittyy mm. hevoskilpailut.
    Jugurtti-keitto on eräs juhla-ajan ruoka. Juhlallisuudet alkavat 21.03. ja kestää kuukauden.
    Lisää tietoa löytyy englanninkieliseltä sivulta

    Sää on muuttunut viime päivinä todella paljon. Viime viikolla satoi lunta ja lukemat reippaasti pakkasen puolella.
    Viikonloppuna aurinko paistoi ja lumet saivat kyytiä.




    25.03.2009
    Päivät mennä huristaa kovaa vauhtia. Kesälomaa pitäisi jo ruveta suunnittelemaan. Alustavasti liput on varattuna juhannuksen
    jälkeen, mutta taidammekin siirtää lentoamme heinäkuun loppupuolelle. Teemulla loppuu koulu Shanghaissa vasta heinäkuun
    viimeinen päivä ja haluamme olla Suomessa Teemun kanssa samaan aikaan. Taytyy vielä pyöritellä päiviä ja mietiskellä.

    Tekisi mieli ummistaa silmät, kun katsoo huushollissa ympärilleen. Kolmeen viikkoon en ole siivonnut lainkaa, johtuen talossa
    tapahtuvista asennustöistä. Asennukset ovat nyt loppusuoralla ja toivottavasti viikonloppuna saisimme siivottua lattiasta kattoon.
    Nämä asennusmiehet ovat siitä harvinaisia, että siivoovat kyllä jälkensä, mutta pienoista, hienoa pölyä leijailee kuitenkin joka
    puolella. Sanoinkin Simolle, että taidan palkata yhden pojista meille siivoojaksi, sillä kaveri tietää kuinka käytetään luuttua : ).
    Joten minulla on ollut mukavia päiviä : /...kotosalla päivät pitkät, kauppaankaan emme ole päässeet viikkoon...pojat tekivät töitä
    viikonloppunakin päivästä iltamyöhään...no Simolle lankesi eilen kauppareissu...oli muuten erittäin ylpeä itsestään, pääsi jopa
    parkkihallista pois...osasi käyttää jopa parkinmaksukonetta : )), minä, kun aina hoidan nuo maksupuolet.

    28.03.2009
    Asiakaspalvelu on täällä vielä lapsen kengissä. Tuntuu välillä, että asiakas tulee häiritsemään. Kavimme pankissa ja ei voi muuta
    kuin ihmetellä, yksi ainoa virkailija palvelee ja neljä muuta tiskiä kiinni ja asiakkaita lappasi koko ajan pankkisaliin. Takana kyllä
    meni ja tuli vaikka kuinka monta henkilöä, mutta palvelemaan heistä ei kerennyt kukaan. Toisena päivänä pankkineiti rupesi
    peilaamaan kesken kaiken...asiakkaan ollessa tiskillä. Siinä kaytiin läpi hiukset ja hampaat. Oikein meitä ääneen rupesi
    naurattamaan, kun neiti avasi suunsa ja tarkisti, että kaikki hampaat ovat tallella...saimme me asiakkaatkin siis todeta, että näin
    on.

    29.03.2009
    Aamulla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten ajattelimme lähteä kaupungille kävelemään. Ihmisiä oli paljon liikkeellä,
    toiset olivat pukeutuneet kesäisiin vaatteisiin, olihan asteita jo +15. No meidän mielestämme ei vielä ole kuitenkaan sellainen
    keli, että ilman takkia kulkisi.

    Jätimme auton parkkiin ja lähdimme etsimään erästä huonekalukauppaan, minkä löysimme muutama kuukausi sitten.
    Luulimme muistavamme kadun, missä liike sijaitsi. Lähdimme kuitenklin väärään suuntaan ja eikun käännös takaisin päin ja
    löytyihän kauppa vihdoinkin. Siellä on eräs korkea pöytä, joka näyttää aivan ruusupuulta ja sitä himoisemme.  Hinta vain on
    melkoinen reilu, alennettunakin vielä 250 euroa, joten pöytä jäi vielä kauppaan.

    Pilvirintama peitti auringon, joten saapas nähdä saammeko vettä vielä tänäänn...