HARLEY DAVIDSON
2 0 0 6

Jälleen uusi vuosi on käynnistynyt ja uudet ajot ja reitit suunniteltuna.
Vuoden aikana on luvassa ajoja mm. Kuala Lumpuriin ja F1 katsomaan kuinka Kimin ajo tänä vuonna sujuu , Vappu ajelu Kuantaniin ja paljon muuta päätyen joulukuussa FinnHOGsien vuosikokoukseen

       Chinese New Year Ride, Desaru, Malesia 30.-31.1.
       Vuoden ensimmäinen ajo (ei edes sunnuntaisia lounasajeluja ole ollut) suuntautui Desaruun tammikuun viimeisenä viikonloppuna,
       Kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan aikaan. Matkaan  lähtivät Petteri ja Riitta, Sikke ja me. Tapaaminen oli sovittu Essolle
       klo 10.00, mistä tosin hieman olimme myöhässä, hyvä alku road kapteenille ; ).  Sää oli hieno ja ajoimmekin Kota Tinggin
       vesiputousten kautta. Sikke lähti ajelemaan takaisin Singaporeen lounaan nautittuaan meidän muiden jäädessä yöksi hotelliin.
       Illallisen suhteen homma ei oikein toiminut, saimme tosin pöytävarauksen tehtyä, mutta oikeastaan muuten palvelu ei toiminut.
       Seivovassa pöydässä oli tyhjiä astioita, joten päätimmekin valita ruokamme menuusta. No eihän sitä taas voinut tehdä siinä vaan
       piti vaihtaa paikkaa lähemmäs ravintolaa. Lopulta istuimme omassa  ylhäisessä yksinäisyydessä ravintolan ulkopuolella muiden
       ruokailijoiden ollessa sisätiloissa. Tarjoilijat eivät meitä siellä tahtoneet muistaa, ja saimmekin itse hoitaa mm. astioiden  poisviennin pöydästä. Jälkiruokakin piti
       itse käydä ravintolan sisältä tilaamassa. Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen ajelemaan kohti Singaporea aurinkoisessa säässä.  Kahden päivän
       aikana kilometrejä pyöränmittariin kertyi yhteensä 360. Valokuvia

       Valentines Day Ride, Ystävänpäivä ajo, Malacca, Malesia 11.-12.2.
       Tapaaminen Essolla klo 10.30. Malaccaan lähtijöita oli neljän pyörän ja kuuden hengen porukka. Susanne ja vieraansa
       menivät bussilla Malaccaan. Simo oli suunnitellut reitin pienempiä teitä pitkin kohti Malaccaa, Kluangin ja Palohin kautta
       Yong Pengiin, mistä ajomme suuntautui moottoritietä kohti määränpäätä. Taivas oli mukavan pilvinen, joten ei ollut tukalaa
       istua kypärä päässä ja täysi ajovarustus päällä pyörän takapenkillä.

       Markolla oli hieman pyörän kanssa ongelmia, sulakkeita tahtoi palaa liiankin kanssa. Onneksi pyörä saatiin kuntoon ja matka
       saattoi jatkua kohti Equatorial- hotellia. Ajoaika 5 tuntia ja 330 km yhdelle päivälle, on ihan mukava saavutus.

       Illallisella kävimme paikallisessa ravintolassa. Käärme, joka luikerteli vesiojissa, aiheutti hieman kuhinaa ravintolan edessä, lähinnä paikallisten keskuudessa.

       Tulomatkalla pysähdyimme kaksi kertaa tankkaamaan pyörät ja itsemme. Hannu L. oli lähtenyt ajelemaan kohti Singaporea yksikseen jo aamuvarhaisella, ollen
       jo kotona meidän muiden vasta lähtiessä Malacasta. Liikenne oli sujuvaa, ei ruukia matkalla. Tulomatkalla kertyi kilometrejä 250,  joten kahden päivän saldo oli 580 km. 
       Valokuvia

       Laskiaispäivän ajelu, Singapore 26.2.
       Kokoonnuimme sunnuntai aamuna Turf Cityn parkkipaikalla klo 10.30. Laskiaispäivän ajelulle, hieman pilvisessä säässä,
       osallistui kuusi kuskia pyörineen sekä neljä takapenkkiläistä, yhden peruutuksen tullessa aamulla. Reittimme suuntautui
       Singaporen pohjoisosaan vuohi-farmille (Hay Dairies, Goat Farm). Monelle tämä olikin uusi tuttavuus. Mukana olleet perheen
       pienimmät, olihan muutama innokas aikuinenkin, saivat ruokkia vuohia. Ilmassa leijui oikea  maalaistuoksu. Vuohet ruokittuamme
       nautimme itsekin, ei sentään ruohonipusta, vaan kylmistä juotavista.  Kaikille tuntui riittävän 100+-juoma. Thomas tosin oli rohkea
        ja uskalsi ensimmäisenä maistaa vuohen maitoa, Susanne maistoi suklaan makuista juomaa.

       Matkamme jatkui itään päin. Ohitimme Kranji Reservoirin matkan jatkuessa Woodlandsin katuja. Lyhyt sadekuuro hieman kasteli meidät matkan aikana.

       Määränpäänämme oli 68 Hua Guan Avenue, missä odotti monta kattilallista hernekeittoa sekä laskiaispullat. Olimme suunnitelleet olevamme takaisin n. klo 13.00,
       ja melko hyvin aikataulu piti  paikkansa, sillä olimme  kotiportilla klo. 13.15. Iisa ja lapset jo odottelivatkin meitä pyöräilijöitä palaavaksi ajolta.

       Kylla hieman  oli jo nälkä tullutkin ja keitto maistui todella hyvältä, kahvi ja laskiaispullat täydensivät lounasta. Ajokilometrejä kertyi 110. Valokuvia

       Handle Bar, Singapore 10.3.
       22. Hääpäiväillallinen Handle Bar:ssa. Alkuilta näytti hieman sateiselta ja ukkonen kuului jostakin kaukaa. Onneksi pilvet siirtyivät saaren pohjoisosaan, niin
       pääsimme lähtemään liikkeelle pyörällä.

       Kukup 12.3.
       Vuoden 2006 ensimmäinen sunnuntainen lounasajelu suuntautui Kukupiin. Sovittuna aikana eli klo 10.00 Essolla olivat
       Sikke, Hannu H, Juha sekä me. Tämä  oli Juhan ensimmäinen ajo Kukupiin.

       Sää oli aurinkoinen, muutama pilvenhattara sentään oli taivahalla. Liikenne oli melko vilkasta Kukupiin asti. Ravintolassa
       oli melko kuhina, lauttoja tuli ja meni ja ihmisvirta sen mukainen.  Lounaan nautittamme saatoimme lähteä ajelemaan takaisin
       kotia kohti. Päivän lukemat olivat 255 km ja 5 h. Valokuvia







       
       Kuala Lumpur 17.-19.3.
       Formula viikonloppu Kuala Lumpurissa. Huonosti kävi Kimille, joutui keskeyttämään jo alku kierroksilla.

       Niin siinä sitten kävi ettemme päässeet pyöräporukan mukana lähtemään KL:aan. Simolle tuli työmatka Intiaan ja kotiutui vasta lauantai aamuna. Minä tosin
       sain viikonloppulomaa ja lähdin yksikseni bussilla perjantai aamuna. Bussi lähti Waterfront Plazan edestä Havelock Roadilta klo 9.00. Matka joutui mukavasti
       lueskellessa lehtiä ja kirjoja. Rajamuodollisuudet kestivät tunnin verran ennenkuin pääsimme moottoritielle. Bussissa tarjoiltiin ruokaa ja juomaa ja kyyti oli
       miellyttävää. Lukuisat tietyöt tosin hieman välillä hidastuttivat matkantekoa. Viisi tuntia matkalla ja perillä KL:ssa ja Corus-hotellin edustalla. Mietin hieman
       otanko taksin Coruksesta Concorde-hotelliin matkaa kun ei ollut kuin 1.5 kilometriä. Päätin odotella taksia, jota sain odotellakin melko kauan aikaa.

       Concordessa palvelu oli hienoa. Eipä tarvinnut odotella vastaanottotiskillä, vaan minut ohjattiin erilliseen huoneeseen, Simo oli  varannut huoneen nimittäin
       Premier kerroksesta. Huone oli siisti ja hyvän kokoinen, näköala uima-altaalle ja ikkunasta näkyivät myös kaksoistornit. Kävin syömässä Hard Rock Cafeessa.
       Nautin ulkona terassilla lämmöstä, mitä tarjoilijat hieman  kummaksuivat.  Bussissa oli tullut kylmä, vaikka olin kyllä varautunut pitkähihaisella puserolla, mutta kun
       huoneessakin oli vielä kylmä sinne mentäessä, niin lämpö teki todella hyvää. 

       Myöhemmin illalla hotellille saapuivat Sikke, Juha, Hannu H. ja Kossu. Illalla oli pieni ukkoskuuro ja sade oli heidät hieman matkan aikana kastellut. Hetken aikaa
       olin heidän kanssaan ja päätin siirtyä takavasemmalle ja jättää miehet viettämään miesteniltaa.

       Lauantai aamuna kävelin Nikko-hotellille, jossa tapasin Minna, Riitan, Rian ja Lindan ja lähdimme naisporukalla kiertelemään kauppoja. Miehet lähtivät katsomaan
       formuloita. Ensimmäinen kohde oli kaksoistornit, Petronas Towers. Tämän jälkeen otimme taksin ja lähdimme China Towniin. Hieman tuntui oudolta, kun
       taksimaksussakin piti tingata. Ensimmäinen taksikuski pyysi MYR 45 n.SGD 23, joka oli aivan liikaa. Toinen kuski pyysi puolestaan MYR 20 ja hyppäsimme hänen
       kyytiinsä. Takaisin pääsimme hieman halvemmalla ja maksoimme MYR 15. 

       Illansuussa hotellille saapuivat Hannu L., Marko ja Pekka ja kyllä oli väsyneen näköstä porukkaa. He olivat lähteneet pyörillä liikkeelle jo keskiviikkona ja kilometrejä
       oli takana todella paljon, tähän mennessä lähes 2600 km. Nyt kun paikalla oli useampi FinnHOGsilainen niin Kossulle vaihdettiin, tai oikeastaan niitattiin, batchiin
       Filippiinien tekstin paikalle Singaporen teksti.

       Sunnuntai aamuna aamupalan jälkeen tsekkasin itseni hotellista ulos ja suunnistin jälleen Nikko-hotellin suuntaan. Minulle oli tarjottu edellispäivänä lippua formuloihin
       ja päätinkin ottaa tarjouksen vastaan, kun vielä pääsin kyydillä kotiportille asti. Sadekuurot ja ketjukolarit hidastuttivat matkan tekoa Singaporeen. Valokuvia



       Desaru 26.3.
       Sunnuntaiaamu oli harmaa, kun lähdimme kohti Gelang Patahin Essoa. Meillä oli treffit Päivin ja Matin kanssa Dunearn Roadin Essolla ja lähdimme yhdessä
       ajelemaan kohti rajaa. Rajalla ei ollut muita pyöräilijöitä klo 10 aikoihin ja pääsimmekin ripeästi Malesian puolelle. Essolla Marko oli jo odottelemassa. Jussi oli
       tehnyt hieman pidemmän lenkin, oli kääntynyt edellisestä risteyksestä ennen Essoa, ja joutui ajelemaan pitkän matkaa ennenkuin pääsi tekemään U-käännöksen,
       niin saimme odotella häntä hieman kauemmin. Petteri ja Risto olivat epävarmoja lähdöstä eikä heitä  Essolle kuulunut, joten klo 11 aikoihin lähdimme ajelemaan
       kohti Desarua ja Golf-glubia.

       Muutama tippa vettä tuli matkan aikana. Liikenne oli sujuvaa. Syötyämme lähdimme ajelemaan kotia kohti. Alkumatkassa satoi hieman, mutta Singaporea lähestyessä
       aurinko paistoi. Matkaan kului aikaa 5.5 tuntia ja hieman yli 330 km.  Valokuvia


       Phuket Bike Week, Thaimaa 8.4.-16.4.
       Phuket Bike Week-reissu on miehille vuoden odotetuin mopomatka, sillä tämä on miesten mielestä täysin miesten reissu, jonne naisia ei oteta mukaan.
       Tänä vuonna matkaan lähtivät Sikke ja Simo. Jo hyvissä ajoin oli hoidettu vakuutukset kuntoon ja mietitty mitä tavaroita matkaan otetaan mukaan.

       Lauantaiaamun pimeydessä, klo 6.00 jälkeen, Simo starttasi moponsa ja lähti ajelemaan kohti rajaa ja Gelang Patahin Essoa. Kuala Lumpurissa matkalaiset
       olivat klo 10.00 aikoihin. Sää oli ollut mukavan puolipilvinen matkanopeuden ollessa n.140 km/h. Iltapäivällä oli pyörän tankkaus Ipohissa ja lounaaksi miehillä
       BBQ- perunalastuja. Malesian ja Thaimaan rajalle oli matkaa 260 km ja takana oli jo ajoa 833km. Hieman oli vettä tiputellut matkan aikana. Illalla klo 18.00
       Simo soitteli Hat Yaista JB-Hotellista. Pyörän kyydissä oli istututtu päivän aikana 950 km verran. Suihku ja hyvä ruoka ajon päätteeksi kruunasivat päivän.

       Eipä ollut edellispäivän ajelut rasittaneet ainakaan Simoa, kun sunnuntai aamuna oli herännyt jo kukonlaulun aikaan. Hotellin ikkunasta ulos katsoessa oli tulossa
       kuuma päivä. Aamupalan ja ulos tsekkauksen jälkeen matkaan jälleen  klo  9.00 paikkeilla suuntana Krabi. Matkalla Krabille satoi kaatamalla mikä hidasti matkan
       tekoa poliisien lisäksi. Jotakin poliisit olivat yrittäneet selittää, mutta yhteisen kielen puuttumisen takia asiaa ei saatu selvitettyä ja lopulta miehet päästettiin
       jatkamaan matkaa. Majoittuminen Ao Nang Beach Resort ja kilometrejä mittariin 320.   Valokuvia

       Koulusta oli koko viikko lomaa, joten Pirjo, Tanja ja Teemu lähtivät myös lomalle Phukettiin maanantai-iltana Silkairin koneella,ensimmäinen matka
       Thaimaaseen. Olimme  varanneet huoneen Andatel-hotellista, samaisesta johon miehet tulivat keskiviikkona. Pari yötä Teemu joutui ! nukkumaan samassa
       huoneessa tyttöjen kanssa.  Huomasimme Teemun vanhan maastopyörän kadonneeksi pihalta ennen lähtöämme. Teemu kävi katsomassa vastapäiseltä
       talorakennustyömaalta,josko pyöra löytyisi sieltä, mutta eipä näkynyt. Koitimme soittaa Simolle lukuisia kertoja, mutta eipä saatu kiinni, miehet olivat lähteneet
       ajelemaan Krabilla  länsirannikolle eikä heillä ollut puhelimia mukana.

       Lento meni mukavasti, vajaa pari tuntia, ja meillä oli kyyti odottamassa lentokentällä. Tanjan kanssa lähdin katsastamaan hieman paikkoja Teemun jäädessä
       huoneeseen ja kävimme myös Royal Paradise hotellilla katsomassa Zuhlken perhettä.Sää oli mukavan lämmin ja jokapuolella nauravia ja iloisia ihmisiä.

       Seuraavana aamuna lähdin Tanjan kanssa rannalle, Patong Beachille. Teemu jäi nauttimaan unosista, eikä edes aamupalalle jaksanut lähteä meidän kanssa.
       Päivä kului mukavasti tutkiessa kauppojen antia ja illalla lähdimme syömään ja päädyimme kalaravintolaan, jossa ruoka oli erinomaista. Hotelliin palattuamme,
       kävimme varaamassa retken seuraavalle aamulle.

       Keskiviikkoaamuna herätys 6.30. Aamupalan jälkeen odottelimme kyytiä "norsuratsastuspaikalle", joka sijaitsikin melko kaukana hotellilta, matkaan taisi
       mennä vajaa tunti. Eipä ollut norsun selässä istuminen oikein mukavaa kyytiä, tosin hieman taisi olla syytä jännityksellä, ensimmäistä kertaa tälläisellä kyydillä.
       Miehet olivat saapuneet hotellille, kun olimme poissa. Sieltähän Simo löytyi meidän huoneesta, oma huone kun ei ollut vielä valmiina.  Kilometrejä miehillä oli
       tullut 187 Krabilta Phukettiin. Vihdoinkin Teemu pääsi pois tyttöjen huoneesta. Illalla päätimme mennä syömään kalaravintolaan ja sinne päästyämme olimme
       aivan märkiä. Vesisota oli täydessä käynnissä lähinnä tässä vaiheessa turistien keskuudessa.Ja tottahan toki myös meidän piti ostaa vesipyssyt ja osallistua
       ammuskeluun. Thaimaalaiset juhlivat Uuden vuoden juhlaansa, Songkrania, vasta seuraavana päivänä.

       Torstaina vuokrasimme auton ja lähdimme kiertelemään Phuketia. Teemu ja Simo kävivät ajalemessa mikroautoilla,saimme myös ajosta muistoksi DVD:n.
       Tanja lähti Katan ja Alen kanssa rannalle. Paikallisilla oli  täysi juhlinta päällä. Avolava-autoissa oli isoja vesisaaveja, joista sitten heitettiin vettä ohikulkijoiden
       niskaan. Palasimme takaisin hotellille, jonne Tanjakin oli jo palannut. Lähdimmekin uudelleen ajelemaan ja päätimme mennä Laguna Beachille syömään.
       Siellä oli upea hiekkaranta, mutta jostakin syystä väki oli mielummin hotellin uima-altaalla. Vietimme loppupäivän hotellilla. Illalla salamoi ja ukkonen jyrisi jonkin
       aikaa, mutta meni pian ohi.

       Perjantaina meillä oli lento takaisin Singaporeen. Vähän ennen kello kahdeksaa lähdimme kohti Phuketin lentokenttää. Oli hyvä, että lähdimme ajoissa, sillä
       joka puolella oli pitkät jonot. Kassien tarkastuksia oli monta, ensimmäinen lentokenttärakennukseen mentäessä, passin tarkastuksen jälkeen toinen, sekä
       joiltakin vielä tarkastettiin laukut juuri ennen koneeseen astumista. Pääsimme ajoissa lähtemään, mutta ennen kiitorataa jouduimmekin palaamaan takaisin
       portille, koneessa havaittiin tekninen vika. Matkaan pääsimme lähtemään tunnin myöhässä. Saavuimme sateisen harmaaseen Singaporeen 45 min myöhässä.
       Vielä kerran kassien tarkastusta Sporen päässä.Simo soitteli sateisesta Phuketista kotiin päästyämme.

       Miehet lähtivät hotellilta lauantaiaamuna klo 6.00 ajelemaan kohti Singaporea. Puolenpäivän aikaan olivat jo lähelle Hat Yaita. IIlalla noin puoli kymmenen,
       14.5 tuntia  ja 1050 km ajettuaan miehet olivat Kuala Lumpurissa läpimärkinä, sillä matkaa oli tehty ukkosmyrskyssä Hat Yaista KL:ään. Kuuma kylpy teki tässä
       vaiheessa hyvää jäsenille, jonka jälkeen oli aika käydä nauttimassa päivän ensimmäinen kunnon ateria.  Ainoa ruoka päivän aikana oli nimittäin ollut nuudeliannos
       Thaimaan ja Malesian rajalla.

       Sunnuntai aamuna jälleen matkaan. 4.5 tunnin ajon jälkeen kotiin palasi nälkäinen ja hieman väsynyt mies. Lauantaina 08.04. Pyörän mittarissa olivat lukemat 32768
        ja sunnuntai 16.04. 35776 eli kaiken kaikkiaan  3008 km. Valokuvia

       Susanen ja Hannun läksiäiset 22.4.
       Lauantai-iltapäivänä kokoonnuimme klo 15.00 East Coastille Lilliputt-nimiseen 18-reikäiseen minigolf-paikkaan, jossa rata muodostui erilaisista paikoista
       Singaporessa mm. Changi Airport, Esplanade, MRT päättyen Sentosaan. Pelaamassa olivat Thomas ja Olli, Risto, Jussi, Sikke  ja Joni, me ja sekä
       tietyti Susanne ja Hannu. Parhaan tuloksen teki Thomas 75 (radan ihannetulos 65). Simon tulos 78 ja Pirjon 80. Taksikyytiä East Coastilta
       Hua Guan Avenuelle odotellessamme Petri ja Devi liittyivät seuraamme. Tarmo, Iisa, Tanja ja Kirsi eivät olleet golfaamassa vaan tulivat tulivat illansuussa 
       suoraan meille. Simo-kokki grillasi meille herkullisen illallisen.

       FinnHOGsien läksiäislahjaksi olimme koonneet valokuva-albumin Susanne ja Hannun mopoajasta täällä Singaporessa viiden vuoden ajalta. Albumiin
        saimme kerättyä yli 200 kuvaa, kiitos myöskin Ristolle ja Marko J:lle kuvien lähettämisestä. 

       Marko ja Hannu L. tulivat puoli yhdentoista paikkeilla. Poijaat olivat lähteneet ajelemaan Malesian puolelle edellisyönä klo 2.00. Eli oli siinä tullut taas
       eräskin kilometri istuttua pyörän kyydissä ja sen kyllä huomasi, sillä hieman oli kankean näköistä tuo liikkuminen. 

       Ilta kului, ehkä hieman liiankin pikaisesti, nauttien hyvästä seurasta, ruuista ja juomista.     Valokuvia


       Wappulounas, Sedanak, Johor 1.5.
       Vapunpäivänä lähdimme Juhan kanssa lounaalle määränpäänä Riders Lodge, Legends Golf & Country Resort,  Sedana, Johor.
       Tapaaminen oli sovittu klo 11.00 Gelang Patahin Essolla ja pääsimme lähtemään ajoissa aurinkoisessa säässä. Olimme kuulleet
       paikasta pelkästään positiivista, joten päätimme lähteä katsastamaan paikkaa, emmekä pettyneet. Ruoka oli hyvää ja paikka rauhallinen
       (ympärillä ei ollut meluavia kiinalaisia). Parkkipaikalla oli vain muutamia Malesian rekistereissä olevia autoja, väki oli tullut Singaporesta
        (ns.länkkäreitä) viettämään viikonloppua "maalle". Pikkulapsia oli ratsujen selässä tehden pientä matkaa pihamaalla ja aitauksessa.
       Matkalla näimme myös todella upean värisiä lintuja.

       Singaporessa on satanut ja ukkostanut lähes kuukauden joka päivä ja taivaanrannalle oli jälleen  kasaantumassa tummia pilviä,
       joten hieman kiirehdimme kotiin, jotta pääsisimme kuivina, kun nuo sadevarusteetkin olivat kotosalla. Gelang Patahilla ollessamme ukkosen jyrinä jo kantautui,
       mutta pääsimme onnellisesti kotiin kastumatta. 

       Päivän saldo 165 km ja 4.5 tuntia kartuttivat jälleen hieman ajotilastoa. Oli mukava ajella pitkän tauon jälkeen. Ajokalenterissa oli tälle viikonlopulle suunniteltu
       "Vappu Ride" Kuantaniin, mikä peruutettiin, kun ei ollut lähtijöitä. Seuraava pidempi reissu olisi "Vesak Day" -ajo Penangiin parin viikon päästä, saapa sitten
       nähdä toteutuuko tämä ajo. Valokuvia

       Singapore 5.5.
       Finnish Business Council'in Sirkku halusi tehdä jutun Finnlink-lehteen (ss.14-15) FinnHOGseista. Tapasimme, Matti ja Päivi, Marko ja Tanja, Sikke, Juha,
       Tarmo sekä me  Handle Baarissa  perjantai-iltana klo 18.00 aikoihin. Sirkku oli sovittu haettavaksi Caribbean Condosta 18.30. Ajelimme reittiä;
       Telok Blangah Rd-South Buona Vista Rd-North Buona Vista Rd-Commonwealth-Alexandra Rd-Handle Bar.  Lähes koko päivän oli satanut vettä, mutta
       onneksi illalla oli poutaa ja saimme tehtyä suunnitellun ajon. Simo oli mukana ainoastaan ajon aikana, sillä lähtö Suomeen oli edessä ja oli kiirehdittävä kotiin
       odottamaan taksin tuloa. Handellissa oli myös hääpari juhlimassa tärkeätä päiväänsä, tosin emme oikein päässeet selvyyteen, kuka loppujen lopuksi oli sulhanen
       .....hmmmmm. Valokuvia

       Malesia, Äitienpäivälounas 14.5.
       Kolmipäiväinen "Vesak Day"-ajo Penangiin, Malesian länsiosaan, vaihtui sunnuntaipäivän lounasajeluksi. Simon suunnittelema Äitienpäivä-ajo kulki Kulain kautta
       Mersingiin, sieltä takaisin Kluangin kautta vanhaa 1 tietä alas Sedanakiin Riders Lodgeen. Paikka oli sama, jossa kävimme ensimmäistä kertaa lounaalla Juhan kanssa
       pari viikkoa sitten.

       Sunnuntiaaamuksi olimme sopineet tapaamisen klo 9.00 Gelang Patahin Essolla. Ajelulle lähtivät Tarmo ja Iisa, Marko, Kossu, Juha sekä me. Kossun tapasimme
       Dunearn Roadin Essolla, josta jatkoimme yhdessä matkaa. Rajalla oli hieman ruuhkaa, mutta loppujen lopuksi rajamuodollisuudet menivat melko sujuvasti. Aurinko
       paistoi lämpimästi, joten tiedosssa oli  hiostava ajomatka. Liikenne ei ollut mikään paha, muutamia rekkautoja, jotka hidastuttivat matkantekoa,  mutta pyörällä pääsee
        sujahtamaan melko näppärästi autojen ohi.

       Kävimme pikaisesti Mersingissä, jossa tankkasimme itsemme ja pyörät. Hieman matkareitti muuttui matkan aikana, sillä emme ajaneet koko matkaa 1 tietä vaan
       piipahdimme moottoritiellä. Muutamia sadekuuroja oli matkanvarrella. Moottoritieltä käännyimme takaisin 1 tielle kohti Sedanakia ja Riders Lodgea. Palvelu
       Riders Lodgessa oli nopeaa, nopeampaa kuin pari  viikkoa sitten, liekö nyt syynä, että olimme ainoat ruokailijat. Ruoka oli hyvää, oli jo hieman nälkä tullutkin,
       olimmehan olleet matkalla jo viitisen tuntia.

       Malesian teillä oli runsaasti pyöriä liikkellä tänä sunnuntaina. Rajalla luulimme joutuvamme odottelemaan vaikka kuinka kauan, mutta eipä siellä ollut ruuhkaa ollenkaan.
       Eikä edes sivulaukkuja tällä kertaa tutkittu, kuten aikaisemmin oli tehty, joskus todella tarkastikin. Kilometrejä kertyi 452 8 tunnin aikana (parisen tuntia
       suunniteltua kauemmin).

       Oikein mukava Äitienpäivä, aamulla Simolta lahjaksi deodoranttipullo (?), kotiin palattuamme Tanjalta sain hajuvettä ja Teemulta Äideista parhain DVD-elokuva.
       Illalla Simo ehdotti vielä, että menisimme ulos illalliselle, mutta syömmekin kotona...formuloiden takia. Niin toinenkin juttu, sillä jääkaappi/pakastin-yhdistelmä hajosi
       perjantai-iltana ja pikkupakkanen on ääriään myöden niin täytyy vajuuttaa sitäkin. Valokuvia
       
       Singapore 26.5.
       FinnHOGSien kuukausikokous pidettiin tällä kertaa paikassa nimeltä BLooiE's, joka sijaitsee rauhallisella paikalla monen  mutkan takana eteläosassa Singaporea.
       Ajatuksena oli mennä paikanpäälle mopolla, mutta sade-ja ukkoskuuro muutti  suunnitelmamme ja lähdimmekin liikkeelle autolla. Aivan kuten olimme kuulleetkin, paikka
       oli mukava ja viihtyisä.

       Malesia 28.5.
       Hieman on väsynyt olo tätä kirjoitellessa tämän päiväisen lounasajelun jälkeen. Takana on nimittäin 525 kilometriä ja 11 tunnin ajo.
       Vaikka lähdimme jo aikaisin aamulla liikkeelle niin koko päivähän matkaan kuitenkin meni. Tapasimme Matin ja Päivin
       Dunearn Roadin Essolla jo klo 7.45, josta lähdimme ajelemaan kohti rajaa ja Gelang Patahin Essoa. Juha ja Thomas Essolla
        jo meitä odottelivat. 

       Sään puolesta, menomatkalla, oli mukava ajaa pilvisessä säässä, tulomatka sujui lähes tulkoon koko matkan sateen merkeissä.
       Liikenne oli sujuvaa, muutamia jonoja lukuunottamatta. Kulkukoiria ja apinoita oli tänään liikkeellä todella paljon, kuolleita pikkulintujakaan emme ole aikaisemmin
       nähneet näin paljoa, Simo näki myös muutaman käärmeen. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kota Tinggin Vesiputoukset, josta lähdimme ajelemaan kohti
       Kluangia ja Kluangista käänsimme pyörämme Mersingia kohti. Kävimme syömässä jo tutuksi tulleessa ravintolassa nimeltä Port Cafe n Bistro.  Aivan ravintolan
        vierestä lähtevät lautat Tiomanille. Kuvasivu

       On myös formula viikonloppu. Kimi keskeytti juuri Monacon osakilpailun.





Väliaikatietona tammikuusta toukokuun loppuun ajokilometrejä on kertynyt Simolle 5818 ja Pirjolle 2810 sekä lisäksi ajot, joita olemme tehneet Singaporessa kaksistaan

       Poroilta, 68 Hua Guan Avenue, 17.6.
       Pakkasen tyhjennysilta ennen kesälomille lähtöä. Simo oli valmistanut todella maittavan illallisen...savuporokeittoa paahtoleivän kera, poronkäristystä muussin ja
       Ikean puolukkahillon kanssa. Ilta oli todella hauska ja FinnHOGs sai uuden täysjäsenen, Juhan. Hänen tehtävänään oli hakea oma FinnHOGs pinssi uima-altaan
       pohjasta.  Ristolla oli mukana neljä tuntia vanha uusi kamera ja ahkerasti hän illan aikana kuvia ottikin...nyt vain jäämme odottelemaan kuva cd:ta ; ).

       Kiitokset mukavasta illasta ja hauskasta seurasta Sikelle, Hannulle, Angielle ja Sinille, Markolle ja Tanjalle, Kossulle, Juhalle, Petterille, Riitalle ja Riialle, Liisalle,
       Pekalle ja Ristolle sekä Riston skottilaiselle ystävälle Ianille. Valokuvia


       4th Traditional Annual FinnHOGs rally, Himos, Jämsä, 21.-23.7.
       Perjantaina 21.7 lähdimme ajelemaan aamusta kohti Herttoniemeä. Noudimme pyörämme H-D Centeristä. Puoli yhdeksitoista paikalle tulivat myös Sikke, Petteri,
       Vellu, Janne ja Juha, Marko J. liittyi seuraamme lähi huoltamolta, jossa tankkasimme mopot. Ajelimme mukavia pikkuteitä, Hyvinkään ja Hausjärven kautta Kärkölään
        ja sieltä Asikkalaan, Pulkkilanharjun kautta Sysmään, Korpilahdelle ja sieltä edelleen kohti Jämsää ja Himosta. Viitisen tuntia matkaan meni pysähdellen ja nauttien
       maisemista. Olimme Himoksella ensimmäisinä ja noudimme avaimet Karikukko-mökkiin. Veimme tavarat huoneisiin ja lahdimme Jämsään kauppaan ja ostimme illaksi
       pientä syötävää. Takasin palattuamme paikalle oli tullut myös muita ja viimeisin porukka tuli myöhemmin illalla. Kilometrejä päivän aikana 330.

       Lauantaina oli tarkoitus lähteä hyvissä ajoin ajelemaan, mutta sade sotki suunnitelmat. Pääsimme liikkeelle vasta hieman ennen puoltapäivää. Muutaman kilometrin
       ajettuamme Hannu H. pyörä sammui ja sen korjauksessa meni lähes tunti. Tapsa tuli tuomaan päivän tehtävälappuset. Porukka jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäinen
       tehtävä oli hankkia Pori Jazz 2006 t-paita. Emme halunneet lähteä ajamaan Poriin asti kylmähkössä säässä, vaan koitimme hankkia paidan muulla tavalla. Juha ja
       Hannu soittelivat kavereilleen, josko joku olisi jazzeilla käynyt ja paidan ostaneet, mutta eipä onnistunut aidon paidan saanti. Lopulta saimme eräältä Hannun kaverilta
        v.1996 t-paidan, joka tosin oli juuri samaisena aamuna revitty rievuksi, mutta rintakuvia oli ehjä ja eikun raaputamaan numero 9 nollaksi. Sikke ja Juha lähtivät ostamaan
       valkoista t-paitaa ja tusseja ja teimme itse paidan, josta tosin tehtiin v.2007 paita, koska meillä oli jo -06 paita!!. T-Paita hommattuna, joten saimme avata toisen
       tehtävälappusen. Tehtävänä oli ajaa Tapsan Grande Sikalaan Metsämaalle lähelle Loimaata. Siellä oli uusi tehtävä odottamassa ja meidän piti hankkia iltasyömiset,
       makkaraa ja juotavaa. Homma hoidettu ja lähdimme ajelemaan takaisin Himokselle päin. Marko tosin vaihtoi pyörän autokyytiin, sillä pyörä rikkoontui matkalla. 
       Ajelimme ja nautimme pikkuteillä ajelemisesta, pysähdyimme välillä huilaamaan ja takaisin Himoksella olimme viimeisenä porukkana ilta kahdeksan aikoihin. Emme olleet
       kuin 2.5 tuntia myöhemmin paikalla kuin toiseksi tullut joukkue. Tämän jälkeen oli vuorossa savusaunaa ja makkaranpaistoa. Parhaana joukkueena palkittiin Philippiinien
       joukkue, heillä kun oli aito Pori Jazz 2006 t-paita ja olivat ensimmäisenä porukkana tulleet ns. maaliin. Mukava ilta mukavassa seurassa. Kilometrejä 400. Hieman
       meinasi kylmä tulla päivän aikana, mutta iltaa kohden sää lämpeni, ja sunnuntaiksi oli luvattu  jälleen  lampöasteita. Niin ja saihan Singaporen FinnHOGs jälleen uuden
       täysjäsenen, Petterin. Tarvittavat ajot saavutettu ja eikun pinssi rintaan.

       Säätiedotus piti paikkansa ja sunnuntaiaamu oli aurinkoinen ja lämmin, tarkeni t-paidassa. Oli aika pakata tavarat ja lähteä ajelemaan kohti etelää. Ajelimme jälleen
       pikkuteitä pitkin, Sikke vei meidät kahville kesäpaikkaansa. Aurinko paistoi lämpimästi, mutta eipä tullut kuuma niinkuin Malesian teillä ajellessa. Pyörien palautus oli
       sovittu Herttoniemeen ilta seitsemäksi. Olimme siellä, Petteri, Sikke ja me hyvissä ajoin, Janne tuli juuri kello seitsemän. Oli aika kiittää mukavasta seurasta ja lähteä
       ajelemaan autolla Kohti Riihimäkeä. Sanna ja Tanja olivat meitä vastassa. Kilometrejä kertyi tämän päivän aikana 310.

       Yhteensä ajoimme kolmen päivän aikana yhteensä 1040 kilometriä.

       Viikonlopulle osallistui 25 henkilöä ja 20 pyörää. Hannu H. kerkesi ajelemaan jopa kahdella pyörällä lauantain aikana, sai rikki menneen tilalle uuden pyörän.
        Valokuvia

       Läksiäisemme 29.7.
       Klo 8.30 treffit Newtonissa. Sikke jo siellä olikin odottelemassa ja Hannu L. tuli hetken meidän jälkeemme. Menimme aamukahveille Killeney Roadille,
       Killeney Kopitiamiin nauttimaan makeasta kahvista ja leivästä, Kaya Toast, joka sisälsi paksun palan voita ja "hilloa", jonka valmistukseen käytetään sokeria,
       kookkosmaitoa ja munia.

       Seuraavana osoitteena oli East Coastilla oleva paikka nimeltä Waterslide. Siellä olisi voinut kokeilla kuinka pysyy pystyssa mm. vesisuksilla. Emme kuitenkaan
        halunneet tätä kokeilla...kun jäi nuo "märkävaatteetkin" kotiin. 

       Suunnaksi tämän jälkeen Harrikka-liike ja sieltä kotiin. Illalla klo 19.00 illalliselle ranskalaiseen ravintolaan Bukit Timahille. Paikalla olivat Tarmo ja Iisa, Thomas ja
       Maria, Liisa, Hannu, Angie ja Sini sekä Sikke.  Illallisen jälkeen vietimme loppuillan Handellissa. Valokuvia
       
       Harrikka ajelut ovat toistaiseksi ohitse, sillä Shanghaihin ei saanutkaan viedä tämän kokoista pyörää.
        Elokuussa pyörä sai uuden omistajan meidän suunnistettuamme muille maille.

       AGM 16.12.
       FinnHOGsien vuosikokous pidettiin tällä kertaa Seletar lentokentän kupeessa olevassa ruokapaikassa Singapore Flying Club. Paikka sijaitsee monen mutkan
       takana ja pikkuhiljaa paikalle löysivät FinnHOGslaiset ja kokous saattoi alkaa. Kossu valittiin pitämään kirjaa kokouksen kulusta. Meidän lähdettyämme
       Singaporesta Markosta oli tullut tiemestari ja Iisasta rahastonhoitaja, Siken edelleen jatkaessa joukon johtajana. Ensi vuonna samainen kolmikko jatkaa.
       FinnHOGsien täysjäsenten määrä kasvoi tällä kertaa kahdella hengellä, sillä Iisa ja Tanja olivat saavuttaneet tarvittavat ajot. Kokous oli nopeasti ohitse,
       20 minuutissa. Kokouksen jälkeen oli ruokailun vuoro. Lähdimme vielä porukalla viettämään iltaa East Coastille erään toisen moottoripyörakerhon  vieraiksi.
       Markon ilmoituksen mukaan Simo oli kolmantena ajotilastossa Markon ja Hannun jälkeen, vaikka syksyllä ei kilometrejä tullut laisinkaan. Simon kilometrit 6858 ja
       Pirjon 3850. Valokuvia.